Suomen Kiinteistökalvotus on osa SKK Group:ia.

Rererenssi: Oopperatalo

Case Oopperatalo

3M KOKEMUKSIA | 3.5.2019

OOPPERATALON HUOMAAMATON AURINKOSUOJAUS PARANTAA TYÖOLOJA
Huomaamaton aurinkosuojaus talotekniikka-saneerauksen jatkoksi

Oopperan aurinkosuojausta oli tarpeen tarpeen parantaa vielä talotekniikan saneerauksen jälkeen, jotta työolosuhteet saatiin parannettua myös solistien pukuhuoneissa ja toimistotiloissa. Arvokkaan kiinteistön kohdalla aurinkosuojauksen huomaamattomuus oli ehdottoman tärkeää.

– Meillä Oopperatalolla tehtiin talotekniikan saneeraus vuosina 2013-2015, jolloin kiinteistö liitettiin kaukojäähdytykseen. Jäähdytyksen osalta saneeraus rajattiin tuloilman jäähdykseen. Huoneisiin ei tehty erikseen ohjattavia jäähdytysratkaisuja, kertoo Oopperatalon kiinteistöpäällikkö Henri Lehtinen.

– Jäähdytyksen käyttöönoton jälkeenkin oopperan ja baletin solistien pukuhuoneissa lämpötila oli auringonpaisteella asiattoman korkea. Aurinkosuojausta lähdettiin parantamaan juuri siksi, että etenkin solistien pukuhuoneiden lämpötilat oli asiattoman korkeita. Myös osassa toimistotiloja lämpökuormat olivat selkeästi liian suuria ja samalla näihin päädyttiin tilaamaan aurinkosuojakalvot.

– Solistit pukeutuvat ennen esitystä välillä aikamoisiin vetimiin. Kuinka pukuhuoneessa saattoi rentoutua ja valmistautua esitykseen, kun siellä oli tavattoman kuuma, mietti Henri Lehtinen aiempaa tilannetta.

– Voin omakohtaisesti sanoa, että nyt kun toimistossa on nämä 3M aurinkosuojakalvot, niin on kyllä on paljon helpompaa työskennellä. Siinä vaiheessa, kun huoneen lämpötila alkoi olemaan yli 25 astetta, niin kyllä se työteho ja suorituskyky laski selkeästi. Aurinkosuojakalvojen asennuksen jälkeen on ollut omakin työteho parempi, kertoo kiinteistöpäällikkö Henri Lehtinen kokemuksistaan.

Millaisiin ikkunoihin 3M aurinkosuojausta on teillä asennettu?
Oopperatalo on valmistunut vuonna 1993. Ikkunat ovat vielä alkuperäiset, eikä niitä tarvinnut vaihtaa aurinkosuojauksen vuoksi. Oopperatalolle on tehty aurinkosuojausta jo talotekniikan saneerauksen rinnalla, jotta remontin aikaisia olosuhteita saatiin parannettua. Vuonna 2014 asennettiin ensimmäiset kalvot kattoikkunoiden ulkopintaan. Sen jälkeen kalvoja on asennettu myös etelän puoleiselle seinustalle, jolla lämpökuormaa on eniten.

– Tämä viimeisin ja laajin osa aurinkosuojauksesta tehtiin viime kesänä. Aurinkosuojakalvot asennettiin käytännöllisesti katsoen koko lännen puoliselle julkisivulle, jolla sijaitsee meidän toimistoja sekä valtavaa määrä pukuhuoneita, kertoo Henri Lehtinen alkuperäisten ikkunoiden vaiheittaisesta aurinkosuojauksesta.

Mikä sai käynnistämän tämän aurinkosuojauksen viimeisen vaiheen
– Ihan puhtaasti päätös lähti siitä, että meillä oli todettu olevan liian korkeita sisälämpötiloja. Teimme vielä mittaukset ennen laajempaa kalvotusta ja selvitys osoitti tämän 3M:n ratkaisun toimivuuden. Siitä lähdettiin eteenpäin.

–  Alkuperänen syy aurinkosuojaukseen oli oikeastaan työsuojelullinen, sisätilämpötiloja piti jo sen vuoksi saada alemmas, kertoo Lehtinen lähtötilanteesta.

Mikä sai valitsemaan aurinkosuojaukseen 3M ikkunakalvot?
– Jo edellisellä työnantajalla Teatterikorkeakoulussa kuulin, että siellä oli aiemmin tehty ikkunakalvotuksia. Sain selville, että siellä oli käytetty 3M:n kalvoja. Ne ratkaisut vaikuttivat valintoihin täälläkin, sanoo Henri Lehtinen.

Testasitteko aurinkosuojakalvojen toimivuutta ennen tilaamista?
–Projektissa lähdettiin liikkeelle kokeilemalla 3M Prestige aurinkosuojakalvojen vaikutus kahteen samanlaiseen pukuhuoneeseen. Suomen Kiinteistökalvotus asensi aurinkosuojakalvot toiseen kahdesta samanlaisesta pukuhuoneesta, joiden ikkunat olivat länteen. Kalvojen asennuksen jälkeen teetimme ulkopuolisella konsultilla lämpötilojen seurantamittauksen. Mittauksilla seurattiin kalvotetun ja kalvottamattoman huoneen lämpötilojen eroja. Samalla seurattiin ulkolämpötilaa ja aurinkoisten päivien määrää.

– Seurantajaksolla kalvotetun ja kalvottoman huoneen välinen lämpötilaero oli suurimmillaan 3,4 astetta suoran auringonvalon aikaan, kertoo kiinteistöpäällikkö Lehtinen hankkeen alkuvaiheista. Huonelämpötilat vaihteli referenssihuoneessa 23,7 ja 28,8 asteeseen välillä ennen aurinkosuojausta, joten aurinkosuojakalvot tulivat todella tarpeeseen.

– Kun mittaus tuki oletustani, että 3M kalvot tuovat avun huoneiden viilentämiseen ja niin siitä oli helppo jatkaa, sanoo kiinteistöpäällikkö Lehtinen.

On tutkittu, että 24 asteen jälkeen jokainen asteenkin lämpötilan nousu alentaa työtehoa merkittävästi.

Mikä antoi aikanaan varmuuden 3M kalvojen valintaan?
– Kun aikanaan ensimmäisiä kalvotuksia asennutin, niin vielä mietin kuinkahan kalvot kestävät paikallaan, mutta käyttökokemus viiden vuoden ajalta on osoittanut, että huoli on turha.

– Ja kun 3M:n valtuuttama asennusliike asentaa, niin kalvoille myönnetään vuosien takuu. 3M on vakuuttava yritys pitkänkin takuun myöntäjänä, summaa Lehtinen.
3M on valmistanut ikkunakalvoja yli 50 vuotta ja suurena yrityksenä sen kykyyn hoitaa mahdolliset takuuasiat voi luottaa.

Miten lähditte projektissa liikkeelle?
– Lähestyimme projektin alussa ikkunakalvot3M.fi sivuston kautta ikkunakalvoasiantuntija Hannu Heikkilää. Hän kävi paikan päällä kartoittamassa ikkunamme ja auttoi valitsemaan tarpeeseemme sopivimmat kalvot. Hänen kauttaan tiedustelin myös valtuutettuja asennusliikkeitä, joiden kanssa takuuasiatkin tarvittaessa hoituu. Heikkilä auttoi myös tarjouspyyntöjen laatimisessa.

– Asennuksen päädyimme tilaamaan Suomen Kiinteistökalvotukselta, joka luonnollisesti on 3M:n valtuuttama asennusliike. Tähän ratkaisuun päädyimme nimenomaan ikkunakalvot3M.fi sivuston kautta tavoittamamme 3M ikkunakalvoasiantuntija Hannu Heikkilän, asennusliikkeen, 3M:n välisen sujuvan yhteistyön vuoksi. Iso toimija taustalla taklaa riskejä näin asiakkaan kannalta, summaa Lehtinen.

Huomaamaton aurinkosuojaus pitää Oopperatalon ilmeen ennallaan
– Huomaamaton aurinkosuojaus oli lähtökohta, kun puhutaan tällaisesta kansallisesta ylpeyden aiheesta kuin Oopperatalosta. Pian tulisi sanomista, jos jotain talon ulkoasussa olisi muuttunut. 3M Prestige aurinkosuojakalvo on sikälikin erinomainen tuote, että se on käytännössä näkymätön.

– On hyvin vaikea nähdä, että mihin ikkunaan se on asennettu ja mihin ei. Tämä mahdollistaa sen, että julkisivu pysyy yhtenäisenä vaikka kaikkiin ikkunoihin ei asennettaisi kalvoja kerralla. Toisin on joissakin metallia sisältävissä heijastavissa kalvoissa, valottaa kiinteistöpäällikkö Henri Lehtinen 3M Prestige kalvojen valinnan perusteita.

Suositteletko 3M ikkunakalvoja muillekin?
– 3M:n kalvoja on helppo suositella, kun oopperalaisetkin näitä arvostavat. Mitä olen Oopperan solisteilta ja henkiöstöltä kuullut kuullut, niin kyllä on pukuhuoneiden aurinkosuojakalvotusta kiitetty. On kerrottu, että toimistotiloissa selvästi parempi työskennellä kalvojen asennuksen jälkeen.

– Ihmiset ovat kysyneet että, mistä näitä kalvoja saa? Haluaisivat näitä kotiinsakin. Tämä kertoo siitä, että myös muut kuin minä on vakuuttunut näiden toimivuudesta. Olen antanut meidän kalvot asentaneen Suomen Kiinteistökalvotuksen yhteystiedot kalvojen tiedustelijoille, kertoo Lehtinen.

Millainen kokemus kalvojen asennuttaminen oli?
– Asennus sujui erinomaisesti, aivan mahtavasti, kiittelee Lehtinen Suomen Kiinteistökalvotuksen toimintaa. Erityisesti pidin siitä, että vaikka meillä oli viime kesänä samaan aikaan kiinteistössä monenlaista huoltoa meneillään, niin kalvojen asennus sujui silti joustavasti. Kun talossa on samaan aikaan LVI-säätö-, huolto- ja siivousryhmää työkaluineen ja tarvikkeineen, niin vääjäämättä väki vähän törmäilee toisiinsa. Suuri kiitos Suomen Kiinteistökalvotukselle, SKK Groupille siitä, et he olivat erittäin ketteriä töissään.

– Heidän yhteistyökyky näkyi niinkin, että vaikka he jotain tarvikkeita ja muuta joutuivat siirtelemään asennuksen tieltä, kaikki hoitui sujuvasti minun tarvitsematta puuttua työmaan järjestelyihin. He osoittivat tosi hienoa asennetta työssään. Homma hoitui joustavasti kaikin puolin, kiittelee kiinteistöpäällikkö Henri Lehtinen.

– Asennuspaikat ei olleet välttämättä mairittelevia. Mainittujen muiden tekijöiden lisäksi ajoittain heidän tiellään oli kiinteitä kalusteita, sohvia ja kaapistojakin siirrettävänä pois edestä, kuvaili Lehtinen asennusten sujuvuutta vaativissa olosuhteissa.

– Käytännössä homma sujui niin, että heille näytettiin, että tuolta voisitte kalvotuksen aloittaa ja käytännössä seuraava yhteydenotto oli, kun he kertoivat homman oleva valmis!

Suositteletko Suomen Kiinteistökalvotusta 3M ikkunakalvojen asennuksiin?
– Työt eteni tilaajan kannalta tosi helposti. Ei tarvinnut juuri olla töitä järjestelemässä. Suomen Kiinteistökalvotusta on helppo suositella muillekin, sanoo Lehtinen. Kiinteistökalvotuksen kaverit hoitivat omatoimisesti tarvittavat kalustesiirrot ja sovitti toimintansa muiden urakoitsijoitten kanssa, ilman että siinä olisi tilaaja vaivattu.

– Aurinkosuojakalvojen asennus se oli minulle hyvin vaivaton projekti. Ehdottomasti suosittelen Suomen Kiinteistökalvotuksen, SKK Group Oy:n palveluja muillekin, sanoo kiinteistöpäällikkö Henri Lehtinen.

Millaisissa tilanteissa suosittelet aurinkosuojausta muillekin?
– Aurinkosuojaus on paikallaan ilman muuta kiinteistössä kun kiinteistössä, jossa koetaan lämpötila liian korkeaksi aurinkoisella säällä.

– Ja vaikka oltaisiin lämpötilat jäähdytyksellä saatu pysymään vielä kohtuullisissa lukemissa, niin varmasti aurinkosuojaus kannattaa myös energiansäästö- ja ilmastosyistä, tuumaa Lehtinen.

Työolosuhteiden parantaminen on samalla osallistumista ilmastotalkoisiin
– Voidaan ajatella, että aurinkosuojausta ja työolosuhteita parantamalla osallistumme myös ilmastotalkoisiin. On selkeää, että kun lämpöä tulee aurinkosuojatuista ikkunoista vähemmän sisään, niin jäähdytystä tarvitaan vähemmän. Kiinteistön vähäisempi jäähdytysenergian tarve on eduksi talouden lisäksi myös ympäristölle, sanoo Oopperatalon kiinteistöpäällikkö Henri Lehtinen lopuksi.

Kysy lisää Oopperan aurinkosuojauksesta ja pyydä tarjous omiin tiloihisi
Petteri Mäkelä
Puh. 0201 555 400

Suomen Kansallisooppera ja baletti
Henri Lehtinen
Kiinteistöpäällikkö
+358 40 720 4002
henri.lehtinen@opera.fi
www.oopperabaletti.fi

Jaa kirjoitus